maanantai 19. marraskuuta 2012

Haaste

Sain tämän haasteen Kodan-blogista. Tehtävänä siis vastata edellisen antamiin kysymyksiin, keksiä itse uudet kysymykset ja haastaa ihmisiä! :) (Itse en nyt viitsi ketään lähteä haastamaan)

1. Miten valitsit koirasi?
- Entisen koiramme Napsun kaveriksi halusimme jonkun koiran hankkia ja pieni koira oli hakusessa. Vanhemmillani oli ollut ennen juuri näitä Napon rotusia Japanese chinejä ja löysimme juuri hyvän kennelin suht läheltä jossa oli syntynyt kolme pientä uros pentua. Niitä sitten katsomaan ja Napo tuli varattua :) Napsu lähti helmikuussa pilven hattaralle oman terveytensä vuoksi ja näin Napo jäi ensimmäistä kertaa elämään yksin arkea. Kesän mittaa hinkuni toiseen koiraan kuitenkin kasvoi ja halusin Napoonkin taas vähän lisää virtaa. Napsu oli musta käppänä ja jotenkin se rotu kiehtoi edelleen joten käppänä kenneleitä selailessa törmäsin hyvään kenneliin joka kuulosti lupaavalta ja jossa oli kaksi pentuetta tuloillaan, musta ja musta-hopea. Pentuja kun oltiin katsomassa niin musta-hopeat valloittivat sydämmeni ja tämä pieni, pentueen ainoa herra, tuntui heti oikealta ja näin Frodo tuli meille.

2. Kuinka usein harjaat/trimmaat koirasi?

- Napoa harjaan lähes viikoittain joskus useammin riippuen vuoden ajasta ja irtokarvasta kun sitä piisaa. Frodoa nyt ei ole kertaakaan vielä trimmattu mutta pyrin siistimään kolmen-neljän viikon välein vähän karvasta riippuen lisäksi viikoittain käsittelen ja harjailen sitä pöydällä että Frodo saa tuntumaa ja tottuu pöydällä käsittelyyn.

3. Luettele koirasi/koiriesi 3 huonoa puolta.

- Napo pelkää uusia ihmisiä ja juttuja aluksi mutta toivottavsti Frodo ei ''opi'' tätä tapaa. Napon karvoja on joka paikassa vaikka kuinka siivoaisi ja täten mustat vaatteet saavat aina vähän lisä ilmetta valkoisista karvoista vaikka kuinka ennen lähtöä niitä teippiharjailee pois (: 

4. Mitä käskyjä koirasi osaa? Mitkä ovat mielestäsi 2 hauskinta? Selitä ne.

- Napo osaa perus käskyjä kuten istu, maahan, tassu jne.. ja en nyt tiedä lasketaanko käskyiksi mutta illalla kun olen menossa nukkumaan ja lähden yläkertaan ja sanon Napolle että ''nukkuu'' niin on koira välittömästi sängyssäni pienellä kerällä nukkumassa (: Frodolla taas on opettelu kesken ja pari perus käskyä on jo hanskassa mutta ei mitään erikoista.

5. Kerro koirahistoriasi.

- Napsu tuli meille alku vuonna 2000 kun olin kauan puhunut koirasta, Napo jouluna 2007 ja Frodo elokuussa 2012.. lisäksi ollessani ihan pieni meillä oli kaksi japanese chiniä mutta olimme veljemme kanssa vähän liian energisiä vanhoille koirille joten nämä muuttivat isovanhemmille.

6. Mitä ruokaa koirasi syö? Kuinka paljon ja kuinka usein?

- Kaksi kertaa päivässä. Frodolle nappuloita joissa vähän vettä ja Napolle samoja nappuloita ja vähän purkkiruokaa koska tämä herrahan on muuten syömättä. (teelusikka purkkiruokaa riittää hyvin)

7. Paras piirre koirassasi/koirissasi?

- Napossa varmaan se kun se on niin ilmeikäs ja näyttää siltä että joskus ymmärtää jotain, sekä se että tulee minne vain jos minä menen edeltä. Frodossa se että ei koskaan tule tylsää kun sen touhuja katselee ja sillä on energiaa mihin vain ja milloin vain.

8. Käytkö jossain kisoissa koirasi kanssa? Jos käyt niin missä ja kuinka usein? Oletteko sijoittuneet?

- Napon kanssa näyttelyihin ei päästä, muuten käytäis kyllä ja mitään muutakaan Napon kanssa ei harrasteta. Frodon kanssa tarkoitus olisi käydä näyttelyissä ja kokeilla agilityä kunhan ikää vain tulee, käymme nyt näyttely kurssilla turun seudun koirakeskuksessa.

9. Kerro päivän kulku koirasi/koiriesi silmin.

- Aamulla isi käy koirien kanssa aamulenkillä ja ennen kouluun lähtöä käyn vielä pikaisen kierroksen pihalla koirien kanssa. Koulun jälkeen lenkitän koirat ja touhuan kaikkea muuta niiden kanssa. Illalla päivästä ja omasta harrastuksesta riippuen äiti isi tai minä käy koirien kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti